Ilmestynyt 2011. Ivan Rotta & Co. (s. 253)

Hope McKaya ihastuu pieneen kotikaupunkinsa uuteen tulokkaaseen, arvoituksellisen komeaan Victoriin. Samalla Hopen mystinen ja kuoleman sävyttämä menneisyys herää henkiin. Hope saa käsiinsä oudon, ikivanhan paperinpalasen, joka ei pala takkatulessakaan, vaan johdattaa päähenkilön tuskallisten salaisuuksien jäljille.

Veera Laitisen esikoisromaani tavoittaa paranormaalin romantiikan kautta fantasian oudon maailman, joka avaa tien sekä elämään että kuolemaan. Psykologisesti oivaltava kerronta kuljettaa pitkin Blue Coven katuja, mutta johdattaa samalla mielen salatuille poluille.

Surunsyöjät on samannimisen romaanisarjan ensimmäinen osa. (takakansi)

Surunsyöjät jatkaa samaa linjaa kuin Twilight-saaga, mutta sillä erotuksella että surunsyöjät eivät ole vampyyrejä ja kirjan päähenkilö Hope on melkoisen tempperamenttinen hahmo. Itse pidin uusista fantasiahahmoista, surunsyöjistä. Hienoa että fantasiamaailmaan keksitään uusia hahmoja jo vanhojen, olemassa olevien lisäksi! Surunsyöjät on lähinnä nuorisolle suunnattu kirja - joka ilmeni lähinnä kielellisesti-, mutta kyllä tällaista kirjaa lukee jo hieman vanhemmatkin lukijat. Samalla muistui mieleen oma nuoruus ja ensimmäiset, viattomat pusut silloisten poikaystävien kanssa. Suloista.

Yllättävintä kirjassa on itse kirjailija: hän on vasta 14-vuotias teini. Ehkäpä kirja juuri sen vuoksi tuntui enemmän nuoremmille suunnatulta kuin aikuisille - kirja tosin löytyi aikuisten osastolta. Minua välillä häiritsi tieto kirjailijan nuoruudesta, mutta kun sain karistettua ajatuksen pois mielestäni, huomasin että tässä on hyvin kehityskelpoinen kirjailija. Joka on kehittänyt hyvin mielenkiintoisen tarinan, jota jaksaa seurata myös aikuinenkin lukija. Veera Laitinen on hyvin varteen otettava kirjailija ja luulen myös kirjasarjan ajatusmaailman kasvavan yhdessä kirjailijan kanssa aikuisempaan suuntaan.

Mitä mielikuvia herättää kirjan kansi: Pidän kirjan kannesta. Hahmo on mystinen, joka viittaa jollain tavalla kirjan juoneen kertomatta siitä kuitenkaan liikaa. Mielenkiintoista on se, että hahmon kasvot eivät ole näkyvillä. Olin valinnut tämän kirjan luettavakseni kannen perusteella, takakannen luin vasta kotona.