Alkuperäiset novellikokoelmat Someone Like You (1953) sekä Kiss, Kiss (1960). Suomennettu 1984, suomentaja Pentti Saarikoski. Otava. (s. 277)

Roald Dahl on täysin omanlaisensa kauhukertomusten tekijä, loistava tyylintaitaja, älykäs keksijä, jonka mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja ja jonka herkullinen ja epäsovinnainen huumori on vastustamatonta. Ja vaikea on kieltää etteikö Dahl olisi myös realisti: juuri näin arvaamattomia ja raadollisia ihmiset taitavat olla, juuri näin irrationaalista elämä. "Dahl taikoo kuin noita näkymättömistä tekijöistä sen, mikä näissä novelleissa miellyttää, jännittää ja lumoaa" Helsingin Sanomat. "Löytö henkevien jännäreitten ystäville." Kauppalehti. "Todella mainio teos." Uusi Suomi. (takakansi)

Pidin R. Dahlin synkemmän puoleisesta huumorista sekä sarkasmista. Aluksi novellien pääteemana tuntui olevan "paha saa palkkansa", mutta loppu puolella novellit alkoivat saada huomattavasti synkempiä sävyjä. Aluksi ärsytti kovasti R. Dahlin taito jättää novellit kesken, lukijan oman mielikuvituksen varaan. Mutta myöhemmin aloin arvostamaan tätä taitoa. Vaikka novellit ovat kirjoitettu 50- ja 60-luvulla, ne iskevät jopa tämän päivän ihmiseen. Sillä ahneellahan on aina paskainen loppu.

Pakko myöntää, että R. Dahl sai itsekin miettimään monesti, että niin olisin varmaan minäkin tehnyt.