Alkuperäinen teos Demonens Död, ilmestynyt 1995. Suomennettu 2000, suomentanut Katriina Savolainen. Gummerus. (s. 267)

Lastensuojeluviranomaisten suojiinsa ottama kaksitoistavuotias Olav on karkumatkalla lastenkodista. Lastenkodin johtajattaren murha on saanut niin lapset kuin lastenkodin työntekijät pois tolaltaan. Juuri komisarioksi ylennetty Hanne Wilhelmsen saa nopeasti selville, että pelastusarmeijan ylläpitämän lastenkodin toiminta on valoisan ulkokuoren alla melkoisen hämärää. Raa'an murhan syyt alkavat selvitä. (takakansi)

Mielestäni Paholaisen kuolema on perusdekkari, jonka lukaisee päivässä tai kahdessa. Kirja ei tarjoa pahemmin yllätyksiä tai äkkinäisiä juonenkäänteitä, vaan etenee melko laiskasti kohti loppuratkaisua, jonka on itse arvannut jo melkein kirjan alkumetreiltä saakka. Siitä huolimatta kirja on ihan kelpo luettavaa - vaikka kirjan henkilöt tuppasivatkin välillä ärsyttämään melkoisesti.