Alkuperäinen teos Benim Adim Kirmizi, ilmestynyt 1998. Suomennettu 2001 (ensimmäinen painos suomennettu 2000), suomentanut Tuula Kojo. Tammi. (s. 585)

Pamukin uuden romaanin rapahtumat sijoittuvat yhdeksään lumiseen talvipäivään vuonna 1591 osmanivaltakunnan pääkaupungissa Istanbulissa. Sulttaani Murat III on alkanut kehittää suhteita länteen ja haluaa lahjoittaa Venetsian dogelle länsimaiseen tyyliin kuvitetun kirjan osmanien valtakunnasta. Hanke on vaarallinen, sillä islam kieltää ihmisten ja eläinten realistisen kuvaamisen. Niinpä työhön värvätyt neljä miniatyyrimaalaria eivät saa nähdä toistensa töitä.

Hanketta johtaa Eniste eli "Eno efendi". Tämän tyttären, kauniin Seküren mies on lähtenyt sotaretkelle, eikö hänestä ole kuulunut mitään neljään vuoteen. Seküre muuttaa takaisin isänsä luo ja ryhtyy etsimään sulhasta itselleen ja isää kahdelle pienelle pojalleen.

Kuvaustyö jää kesken, kun yksi miniatyristeista murhataan,; pian käy ilmi että murhaaja on yksi kolmesta muusta maalarista. Syyksi epäillään ammattikateutta, kilpailua Seküren kädestä, uskonnollisia motiiveja. Samaan aikaan Istanbuliin palaa Seküren serkku ja nuoruudenrakastettu Kara. Hän ryhtyy selvittämään murhaa; jos hän onnistuu siinä, hänellä on toivoa saada Seküre omakseen.

Tarinaa kuljettavat vuorotellen kaikki sen henkilöt, joukossa myös murhaaja ja murhattu sekä kuvat joita kiertelevä tarinankertoja ripustaa vuoroiltoina kahvilan seinälle. Kertojat maalaavat yhdessä värikkään kuvan senaikaisesta elämästä: lastenkasvatuksesta, puolison etsinnästä, ruokailutavoista, sulttaanin kidutusmenetelmistä, kahvilakulttuurista jne. Samalla kirja on ylistyslaulu mailleen menevälle miniatyyritaiteelle. (sisäkansi)

Aluksi kiinnostuin Pamukin romaanista ja mielestäni lukeminen sujui melko nopeaan tahtiin. Oli mielenkiintoista lukea niin monesta asiasta, mutta kyllästyin nopeasti kirjan henkilöihin ja tapahtumiin, koska jokainen kuulosti samalta ja kenelläkään ei ollut omaa persoonaansa. Nimeni on punainen olisi ollut loppujen lopuksi paljon kiehtovampi kirja, jos Pamuk olisi jättänyt esimerkiksi murhatarinan pois. Mielestäni kirja on todella sekava erilaisin elementein ja liian monen hahmon ansiosta. Nähtäväksi jää, aionko tulevaisuudessa tutustua ollenkaan Pamukin muihin kirjoihin. Jos tämä ei olisi ollut luettavana lukutoukkien kolon lukupiirissä, olisin sitä tuskin valinnut luettavaksi - vaikka tämä oli kyllä ehdotukseni. Nimeni on punainen on hidas ja sekava luettava, joka vaatii oman aikansa.