Alkuperäinen teos Häxjakten. Suomennettu 1994, suomentanut Marja Mahlamäki. Kirjaviihde. (s. 254)

Silje ja Tengel elivät rauhassa Jääkansan laaksossa, ja Silje oli onnellinen Tengelin vaimona. Kuitenkin hän kaipasi pois tästä ahtaasta paikasta ja sen merkillisen ahdasmielisten ihmisten läheisyydestä. Erityisesti hän pelkäsi Hannaa, ikivanhaa noitaa, joka innokkaasti opetti Tengelin sisarentyttärelle, Solille, noitakonstejaan.

Nyt laakson ja sen asukkaiden yllä leijui tuhon uhka. Hanna oli ennustanut sen tulevaksi, eikä hän erehtynyt koskaan. (takakansi)

Noitavaino ei ollut mielestäni yhtä mielenkiintoinen kuin Lumottu, mutta se oli omalla tavallaan mielenkiintoinen ja viehättävä. Margit Sandemon kerrontatyyli oli jälleen sujuvaa ja kaikki eteni kitkattomasti. Ihmettelin ensimmäistä kirjaa lukiessani, missä olivat kaikki kirjoitusvirheet ja oudot sanamuodot, niitä kun ei siinä kirjassa ollut juuri ollenkaan. Mutta tässä niitä vilisi ihan solkenaan, mikä oli kieltämättä välillä melko ärsyttävää. Syynä voi olla ehkä se, että tämän kirjan oli kääntänyt täysin eri henkilö. Jos Jääkansan tarinasta tullaan tulevaisuudessa ottamaan uusia painoksia, toivottavasti käännöstyöhön kiinnitetään enemmän huomiota.