Alkuperäinen teos Dead Until Dark, ilmestynyt 2001. Suomennettu 2010, suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo. Gummerus. (s. 336)

SOOKIE STACKHOUSEN ELÄMÄÄ voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.

Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisista epäkuolleista.

Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi? (takakansi)

No niin, nyt sitten sorruin tähän True Blood -sarjaan, vaikka vannotin että en aio tätä sarjaa koskaan lukea. Mikä johtuu siitä, että valitsen mieluummin aina sellaista luettavaa, joka ei ole tällä hetkellä IN. Mutta vannomatta paras: pakkohan siihen oli alkaa tutustumaan, kun lainasin puoli vahingossa kirjastosta yhden sarjan osista...

Jäin ihan koukkuun tähän sarjaan, vaikka se ei ollutkaan niin hyvä kuin niiden jaksojen perusteella, mitä olen televisiosta nähnyt. Odotin hieman räjähtävämpää ja kiihkeämpää toimintaa, mutta kirjan Bill-vampyyri olikin yllättävän kylmä ja etäinen. Sookie on ihastuttavan hassu ja naiivi henkilö, ja kirjan naseva huumori yllätti minut täysin. Yksi asia vain tuppasi ärsyttämään aika ajoin: samankaltaisuus Twiligh -sarjan kanssa! Luulin ensin, että tämä on kopio Twiligh -sarjasta, mutta Charlaine Harris on kirjoittanut ensimmäisen kirjansa jo vuonna 2001. Onneksi kirjat ovat kuitenkin sen verran erilaisia, että näitä True Blood -kirjoja jaksaa lukea, erityisesti kun nämä on tarkoitettu enemmän aikuiseen makuun.