Alkuperäinen teos Living Dead in Dallas, ilmestynyt 2002. Suomennettu 2010, suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo. Gummerus. (s. 292)

SOOKIE STACKHOUSEN ELÄMÄ Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).

Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonneen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi riesanaan liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja jälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia... (takakansi)

Jos en koukuttunut True Blood -sarjaan vielä ensimmäisen kirjan jälkeen, nyt se sitten tapahtui. Sookie on vain niin ihastuttava hahmo, että en voinut olla nauttimatta hänen seurastaan - puhumattakaan kipinöistä Sookien ja Ericin välillä! Mielestäni Sookien ja Billin suhde ei ole läheskään yhtä kipunoiva ja välillä ärsytti poikaystävän katoaminen, kun tyttöystävä oli pulassa. En tiedä, onko vika minussa vai missä, mutta Billistä tuntuu puuttuvan se jokin.

Jos ensimmäinen kirja muistutti Twilight -saagaa, tämä kirja oli huomattavasti erilainen: enemmän seksiä, väkivaltaa ja alkoholia. Sookie Stackhouse on sarja ehdottomasti minun makuuni ja huolimatta sen hömppämäisyydestä, nautin lukukokemuksestani täysin. Bon Tempsin pikkukaupungin sykkeeseen on aina yhtä mielenkiintoista palata.