Alkuperäinen teos Lover Unbound, ilmestynyt 2007. Suomennettu 2011, suomentanut Maria Sjövik. Basam Books. (s. 586)

Kun yön varjot lasketuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.

Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.

Sitomaton rakastaja on Mustan tikarin veljeskunta -sarjan viides osa. (takakansi)

Koska sarjan edelliset osat olivat koukuttaneet minut, odotin tältäkin kirjalta yhtä koukuttavaa lukukokemusta. Kirja oli kuitenkin valitettavasti pettymys. Tuntui että kirja toisti itseään ja muiden kirjojen juonta. Välillä keskityttiin muiden soturien elämään yllättävän paljon (mikä on sinänsä ihan mielenkiintoista) ja Vishous, kirjan päähenkilö, tuntui jäävän vähemmälle huomiolle. Plussaa oli se, että lessereiden kohtaukset olivat jääneet pois - vaikka hekin toki ovat tarinan tärkeitä osia. Kirjassa oli myös muutama yllätys, vaikka jotain olin osannut odottaa.

Kirja oli omalla tavalla viihdyttävä ja viihdyin jälleen urheiden vampyyrisoturien parissa, mutta kirjasta tuntui puuttuvan se jokin. Ei ehkä parasta J. R. Wardia, mutta kirja toi paljon uusia näkökulmia ja juoneen vivahteita, että näitä kirjoja ei muuta kuin lukea. En tosin voinut sille mitään, että minua ärsytti edelleen useat kielikuvat kuten vaimonhakkaajapaita ja hardcore verilöyly. Ja lisäksi ne lukuisat v-kirjaimella alkavat sanat - vähemmälläkin olisi tultu toimeen.

"Arvelinkin, että tuo ajatus sai sinut nousemaan pyödästä." Veli hieroi taas kädellään siilitukkaansa. "Nyt on kuitenkin niin... Minä uskon, että on olemassa käsi, joka ohjaa meitä. Käsi ei vain aina ole helläkätinen. Tai sen ohjaus ei aina tunnu reilulta. En tiedä miksi, mutta olen silti päättänyt luottaa sen ohjaukseen. Kun menetän hermoni, yritän vain... Paskat, ilmeisesti vain luotan siihen. Eipä kai sitä loppujen lopuksi muutakaan voi. Valinnat vievät vain tiettyyn pisteeseen asti. Järkeily ja tunteilu eivät yllä sen pitemmälle. Ja kaikki muu... on jonkun muun vastuulla. Se, mihin päädymme, keihin tutustumme, mitä rakkaillemme tapahtuu... Meillä ei ole kovinkaan hyvää otetta siihen. (s. 573-574)

Mitä mielikuvia herättää kirjan kansi: Olen pitänyt näistä J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunnan -kirjojen kansista, mutta ensimmäistä kertaa en tykännyt tämän kirjan kannesta. Kannessa on ehkä yritetty tavoitella Vishousin tapaista vampyyriä, mutta mielestäni tämän kannen vampyyri on kaukana kirjan päähenkilöstä.