Alkuperäinen teos Still Missing, ilmestynyt 2010. Suomennettu 2012, suomentanut Jaakko Kankaanpää. Bazar. (s. 362)

Sen piti olla ihan tavallinen asuntonäyttö. Taloa katsomaan tullut mies oli charmantti ja luotettavan oloinen. Siitä kuitenkin alkoi painajainen, jonka karmivuudella ei ole rajaa.

Annie O'Sullivan on menestyvä kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä, jolla on hurmaava poikaystävä, kaunis koti ja kiltti koira. Annien elämä suistuu raiteiltaan, kun asuntonäyttöön tullut mies sieppaa hänet. Mies pitää Annieta vankina syrjäisessä vuoristomökissä ja pakottaa tämän toteuttamaan kieroutuneita fantasioitaan. Väkivallan ja nöyryytyksen täyttämät päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä apua kuulu. Annien painajainen on vasta alkanut. (takakansi)

Kadonnut on kirja, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Se jää vaivaamaan. Luin tämän kirjan eilen loppuun ja olen sen jälkeen miettinyt kirjan tapahtumia. Annielle tapahtuneet asiat ovat järkyttäviä, mutta minua järkytti ehkä eniten se, millainen ihminen voi olla toista kohtaan. Asian tekee ehkä pelottavammaksi se, että tälläistä tapahtuu ihan oikeastikin jossain päin maailmaa. Valitettavasti en voi kirjoittaa tämän enempää, en halua paljastaa juonta. Suosittelen lukemaan kirjan, takaan että lopussa menee kylmät väreet pitkin selkäpiitä.

Kadonnut koukuttaa ja yllättää lukijansa. Juuri kun luulin, että kirjan pahimmat kohdat ovat ohitse, pahuus vasta alkaakin. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja teksti soljuvaa. Olisin tosin kaivannut hieman enemmän henkilöhahmoihin paneutumista ja jokin häiritsi tekstissä, mutta siitä huolimatta kirja oli mielestäni hyvä.