minunrakastajani-normal.jpg

Alkuperäinen teos Lover Mine, ilmestynyt 2010. Suomennettu 2012, suomentanut Maria Sjövik. Basam Books. (s. 704)

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

John Matthew on kulkenut pitkän matkan siitä, kun hänet löydettiin ihmisten joukosta epätietoisena vampyyripuolestaan. Sen jälken kun Veljeskunta toi hänet pariinsa, kukaan ei ole osannut arvata hänen todellista historiaansa - tai hänen oikeaa identiteettiään. Langennut Darius on palannut, mutta eri kasvoilla ja hyvin erilaisen kohtalon ohjaamaksi. Säälimätön henkilökohtainen kosto vie Johnin keskelle sotaa, jossa hänen täytyy yhdistää nykyiset ja entiset voimansa pystyäkseen taistelemaan pahan ruumiillistumaa vastaan.

Xhex, symphath-palkkamurhaaja, on pitkään vastustanut John Matthew'ta kohtaan tuntemaansa vetovoimaa. Menetettyään jo yhden rakastajan hulluudelle, hän ei halua sallia tämän arvollisen uroksen jäävän hänen synkän ja kieroutuneen elämänsä uhriksi. Kun kohtalo puuttuu peliin, nämä kaksi saavat kuitenkin huomata rakkauden, kuten kohtalonkin, olevan vääjäämätön sielunkumppanien välillä. (takakansi)

Mustan tikarin veljeskunta on edennyt jo kahdeksanteen kirjaan. Moni on hehkuttanut Minun rakastajani olevan parempi kuin sarjan muut osat, mutta itse koin tämän hieman tylsähköksi. John Matthew ei ole suosikkihahmojani veljeskunnassa, joten mielenkiintoni lopahtaminen saattaa johtua siitäkin. Sen sijaan pidin Xhexin tarinaa huomattavasti mielenkiintoisena ja hän on ehdottomasti yksi sarjan suosikkinaisista - vai pitäisikö sanoa naaraista, niin kuin kirjassa puhutaan.

Mielestäni kirja oli hieman pitkäveteinen ja osa tapahtui hitaasti verrattuna sarjan muihin osiin, mutta oli tässä kirjassa paljon sellaistakin joka valotti henkilöiden taustoja: Xhexin syntymää ja traumaattisia kokemuksia. Johnin pimeämpää puolta. Sarjan jatkumisen kannalta tämä kirja on taas yksi oleellisimmista lukukokemuksista. Loppu on yllättävä ja J. R. Ward osaa tosiaan kertomisen jalon taidon. Hänellä onkin mielestäni hyvin rikas kieli ja osaa kertoa tarinaa hyvin kiehtovalla tavalla, on luonut jokaisesta henkilöstä omanlaisen ja osaa säilyttää lukijan mielenkiinnon yllä - huolimatta välillä tylsistäkin kohdista. Mustan tikarin veljeskunta on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista vampyyrisarjoista.