Ilmestynyt 1992. Toimittanut Heikki Eteläpää. Tammi. (s. 203)

"Minusta tulee näyttelijä ja minä pelaan jalkapalloa Suomen maajoukkueessa!" ilmoitti Åke Lindman päättäväisesti äidilleen 12-vuotiaana.

Ja se päätös piti. Elokuvahullu poika hankki monipuolista tuntumaa tulevaan ammattiinsa menemällä ensin Warner Brothersille tsuppariksi ja sitten Ruotsalaiseen Teatteriin kulissimieheksi - ja pääsi jo 16-vuotiaana teatterin oppilaskouluun. Pitkän näyttelijä- ja ohjaajauran varrelta riittää kertomista: mm. kuinka elokuvantekoon Kyproksessa sekaantui kaksi presidenttiä ja YK-joukkojen ylipäällikkö, ja kuinka itse Jerry Lewis antoi Åkelle tanssitunteja. Toinen intohimo, jalkapallo, johti kuin johtikin maajoukkuetasolle. - Valkan kundin tie jalkapallokentiltä Hollywoodiin piirtyy tämän synnynnäisen ohjaajan muistelmissa elävinä kohtauksina, kuin filmi ikään. (takakansi)

Åke Lindman (s. 1928 - k. 2009) oli lapsuuteni idoli! Kasvoin vanhojen Suomi-filmien parissa - vaikka synnyin vasta vuonna 1981 -, kiitos mummoni. Åke Lindman oli mielestäni yksi parhaimpia näyttelijöitä ja hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Parhaiten hänet muistettaneen Tuntemattoman sotilaan Lehtona (MTV3), tosin hänellä oli myös muitakin elokuvia joissa näytteli, mm. Valkoisessa peurassa. Åke Lindmanhan oli myös taitava ohjaaja ja hänen tuotantoon kuuluvat Myrskyluodon Maija (joka on ollut tarkoitus lukea jo vuosi kaudet, mutta en vain ole saanut aikaiseksi) sekä Lapinkullan kimallus.

Åke ja hänen maailmansa oli mielenkiintoinen henkilökuvaus, joka oli kirjoitettu hyvin huumorintajuisesti. Åke Lindman on varmasti ollut eläessään hyvä tarinankertoja sillä kirja oli niin eläväinen - kuvittelin moneen otteeseen itse herra Lindmanin istuvan vieressäni ja kertovan omaa elämäänsä! Tiesin ennestään hänen olleen näyttelijä sekä ohjaaja, mutta sitä en tiennyt että hän ollut jalkapalloilija - joka on ollut hyvin taitava sellainen! Kirja ei ollut pelkästään hieno henkilökuvaus suuresta miehestä, se oli myös loistava kuvaus Suomen historiasta tuolta ajalta. Sillä kuka muukaan on se paras kertoja kuin se, joka on itse elänyt tuohon aikaan. mm. Åke Lindman kertoi hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka ennen tehtiin elokuvia. Luen hyvin harvoin henkilökuvauksia, mutta tämän kirjan myötä kiinnostuin myös muista henkilökuvauksista ja otan mielelläni vastaan vinkkejä mielenkiintoisista henkilökuvauksista.

Siinä talossa isä kuoli näiden ajojen aikana. Tuli hautajaiset, joista taasen en muista mitään. Minulle on vain kerrottu, että aiheutin hämminkiä, kun hävisin kesken menojen. Miksi ja mihin, siitä itselläni ei ole aavistustakaan, kuten ei siitäkään mistä minut sitten löydettiin. Mutta kerrottu on, että karkasin teille tietymättömille. Villi ja levoton, liikkuvainen kakarahan minä olin pienestä pitäen. (s. 9)