neitipereg-normal.jpg

Alkuperäinen teos Miss Peregrine's Home for Peculiar Children, ilmestynyt 2011. Suomennettu 2012, suomentanut Virpi Vainikainen. Schildts & Söderströms. (s. 350)

MYSTINEN SAARI...

HYLÄTTY ORPOKOTI...

MERKILLINEN KOKOELMA VANHOJA VALOKUVIA...

Ja uskomaton tarina voi alkaa. Koko lapsuutensa ajan Jacob on saanut kuunnella isoisänsä Aben tarinoita eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee kauhean tragedian jälkeen selvittämään, onko isoisän jutuissa mitään perää, ja matkustaa kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää kuin löytääkin Neiti Peregrinen sodanaikaisen lastenkodin rauniot. Jacob tutkii hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitelleen selviää, että sinne aikoinaan majoitetut lapset saattoivat olla myös vaarallisia: heidät oli ilmeisesti viety kaukaiselle saarelle karanteeniin. Mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - nuo lapset tuntuvat olevan yhä elossa... (takakansi)

En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen kirjasta. Olin ajatellut kirjan olevan aikuisille suunnattu kummitustarina, mutta se olikin nuorille suunnattu fantasiatarina. Kirjan nimi on mystinen ja kirjan valokuvat ovat ihastuttavan karmeita, oikeita vintage-otoksia. Kuvat ovat loistava kuvitus kirjassa ja ne tukivat mielestäni tarinaa loistavasti. Kirjailija on tavoittanut loistavasti kuvien synkän tunnelman ja kieltämättä osa oli hyvin pelottavia - omakin mielikuvitus meinasi tehdä tepposet! Kirjailija on myös tuonut jotain uutta perinteiseen fantasiaan - aikasilmukat, ymbrynit, kalmiakset jne.-, mikä jaksoi ylläpitää mielenkiintoa. Mielestäni kirja ei ollut kuitenkaan niin hyvä kuin olin odottanut sen olevan, mutta loppujen lopuksi ihan kelpo lukukokemus ja virkistävä tuulahdus muiden fantasiatarinoiden joukossa.

Yksi asia minua häiritsi todella paljon: kirjan päähenkilö on 16-vuotias, mutta hänen puhetapansa oli huomattavasti aikuismaisempaa. "...Sitten hän kuvaili uutta venettään viisi pitkää minuuttia melkein pornografisen yksityiskohtaisesti, ikään kuin se riittäisi houkutukseksi..."(s. 54-55.) Itselleni ei tule ketään tuon ikäistä mieleen, joka kuvaa vastaavalla tavalla jotain asiaa. En edes minä itse kuvaa, vaikka ikäni alkaakin kolmosella. Jacob kuulostaa hyvin pikku vanhalta teini-ikäiseltä, joka oli kieltämättä välillä melko ärsyttävä. Eriskummalliset lapset ovat mielenkiintoisia hahmoja, mutta itse en tuntunut pääsevän ollenkaan sisälle Jacobin hahmoon. Toivottavasti tämä asia on korjaantunut seuraavassa osassa.

Jään odottamaan mielenkiinnolla tästäkin kirjasta tekeillä olevaa elokuvaa, jonka ohjaa yksi lempiohjaajistani: Tim Burton.