Alkuperäinen teos Huset i Eldafjord, ilmestynyt 1985. Suomennettu 1996, suomentanut Marja Mahlamäki. Oy Kirjaviihde - Boknöje AB. (s. 254)

Jo lapsena Eskil Lind kuuli puhuttavan uskomattomasta aarteesta, jonka sanottiin olevan sinne kätkettynä. Sen jälkeen hän uneksi aina aarteesta ja aikuiseksi tultuaan lähti matkaan sitä etsimään...

Mutta Tulivuonossa hän kohtasi ahneutta, pahuutta ja hyvin onnettoman naisen, jolla oli kuolemansairas poika. Sitä paitsi kaikki aarretta etsineet olivat joutuneet pahan ja äkillisen kuoleman uhreiksi...(takakansi)

Jääkansan edellinen kirja ei ollut mielestäni niin hyvä kuin sarjan edelliset osat, mutta tämä kirja oli puolestaan hyvin koukuttava! Juonessa oli tunnetta ja lukeminen ei tökkinyt oikeastaan juuri ollenkaan. Tottahan toki tässäkin kirjassa on tuttuun tapaan virheitä, mutta tällä kertaa ne eivät jaksaneet ärsyttää niin paljon kuin edellisessä kirjassa.

Tulivuonon talo on jälleen yksi niistä kirjoista, joka on käänteentekevä Jääkansan historiassa. Ehdottomasti yksi parhaimmista osista, joita olen lukenut. Kirjassa on tuttuun tapaansa henkilö, joka vaikuttaa aluksi hyvin lapselliselta, mutta joka lukuisten koettelemusten myötä kasvaa vastuunsa tuntevaksi aikuiseksi. Kirja laittoi minutkin miettimään omia elämänarvojani ja sitä, mikä on minulle tärkeää. Itse koin sen harvinaiseksi tunteeksi, koska olen mieltänyt nämä Jääkansan tarinan kirjat enemmän kevyeksi lukemiseksi.