Olen palannut jälleen bloggaamisen maailmaan. Uusi blogini poikkeaa jonkin verran tästä vanhasta, olen yrittänyt koota sinne enemmän ajatuksia kirjoista ja lukemisesta.

Tervetuloa!

http://bookstoreadornottoread.blogspot.fi/

-Teija-

Nyt on tullut aika päättää tämä blogi. Lukemista en sentään lopeta. Älkää tekään ystäväni.

Synopsi: Himo on Langenneiden enkeleiden 2. osa, jossa ensimmäisestä osasta (Halusta) tuttu Jim Heron joutuu pelastamaan vanhan kaverinsa Isaac Rothen sielun. Isaac on kovan luokan sotilas, joka joutuu yllättäen pahan ja hyvän pelinappulaksi. Pelinappulaksi joutuu myös Grier, nainen, johon Isaac rakastuu tulisesti. Saako Jim pelastettua yhden sielun vai menettääkö hän sielun pahalle?

Tykästyin sarjan ensimmäiseen osaan ja tietyllä tapaa odotin tästäkin kirjasta yhtä hyvää lukukokemusta. Kaipasin oppikirjojen rinnalle kevyempää, aivot narikkaan kirjaa, jota tämä kirja tarjosi kiitettävästi. Mutta itse juoni. Valitettavasti en saanut kirjasta irti sitä mitä halusin eli yhtä kutkuttavaa lukukokemusta. Isaac & Grier ovat mielenkiintoisia hahmoja, mutta Jimistä tuntui puuttuvan tällä kertaa kipinä. Devinasta oli tullut mieltä kiehtova pahis ja olisin mielelläni paneutunut enemmän hänen mieleensä.

Mutta. J. R. Wardin kirjoissa viljellään paljon kirosanoja, erityisesti naisen sukupuolielimen rumempia sanoja. Se kyllästyttää. Sen lisäksi seksikohtaukset puuduttivat, ja olisin odottanut jotain muuta. Mustan tikarin veljeskunta -sarja alkaa muistuttamaan liikaa muita kirjoja, tämän sarjan kanssa on vaarana käydä samalla tavalla. Mietinkin nyt, jätänkö sarjan kesken vai jatkanko tästä kirjasta huolimatta. Otankin mielelläni vastaan kommentteja, kannattaako sarjan lukemista jaktaa. Toisaalta olisi mielenkiintoista saada tietää, miten sarja tulee päättymään. Mutta jaksaa tätä sarjaa lukea?

Synopsi: Mack MacKenzie on hyvästä perheestä lähtöisin, jolla on hyvä tulevaisuus edessä. Jos hän ei olisi kadonnut mystisesti kymmenen vuotta sitten. Hän pitää muuten mykkää eloa lukuun ottamatta lyhyttä puhelinsoittoa äitienpäivänä. Tapahtumat saavat kuitenkin kymmenen vuoden jälkeen yllättävän käänteen, kun Mackin sisar Carolyn päättää etsiä veljeään. Seuraa tapahtumia, jotka jättävät moniin jälkensä. Moni asiaa selviää ja lopulta paljastuu suuri yllätys. Yllätys, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Missä olet nyt? yllätti minut hyvin positiivisesti. En ollut odottanut näin koukuttavaa tarinaa, joka yllättää jokaisella juonen käänteellä. Ja mikä parasta: arvasin syyllisen täysin pieleen. Pidän juuri tällaisista dekkareista, jotka laittavat lukijansa pohtimaan sitä kuka on mahdollisesti syyllinen. Ja erityisen paljon siitä, ettei sitä syyllistä arvaa oikeastaan ollenkaan. Ainoa asia, mikä hieman ärsytti alussa, oli se että kirjassa on paljon henkilöitä ja kesti hieman, että sain palautettua mieleeni kuka oli kukin. Onneksi luvut eivät olleet kovin pitkiä ja kirja säilytti kuitenkin punaisen langan.

Mielestäni tämä on yksi Mary Higgins Clarkin kirjoista, ja voin suositella hyvin lämpimästi dekkarifriikeille. Loistava valinta myös äitienpäivälahjaksi, jos kaipaa hyvää kirjavinkkiä lukevalle äidille.

Synopsi: Carolyn on matkalla Walesissa työnantajansa puolesta: hän etsii linnaa, josta hänen työnantajansa on kuullut. Matkalla sattuu ja tapahtuu, mm. hän törmää komeaan Mikeen auton rikkoontumisen vuoksi. Ja perillä linnassa tapahtuu lisää sydäntä sykähdyttäviä asioita...

Tirpat laulavat ulkona ja ajattelin, josko tälläinen perinteinen romanttinen hömppäkirja piristäisi. Tämä on siis ihan summassa valittu kirja, ei minulla ollut oikeastaan sen kummempia ajatuksia kuin saada heittää aivot narikkaan. Valitettavasti oma olotila ei ollut sellainen, että kirjalla olisi ollut piristävä vaikutus ja minua lähinnä ärsytti henkilöiden pinnallisuus ja heti vannotut rakkauden valat. Jota kuta toista tämä voisi ehkä piristää, mutta itselleni tämä oli lähinnä pettymys.

Synopsi: Anna Eilifintytär on vasta 12-vuotias tyttö, joka perinteen mukaan naitetaan Haukan sukuun. Anna ei valitettavasti ole luotu samasta muotista kuin muut keskiajan naiset: hän ei osaa tehdä käsitöitä, ei hallita taloa, ei osaa olla ankara ja kaiken kukkuraksi hän on langanlaiha, jolla ei pysy edes vaatteet päällä niin kuin ylhäisillä naisilla odotetaan pysyvän. Keskiajan mittapuun mukaan Anna onkin mitätön olento, jonka suuntaan aviomies ei edes sylkäise. Mikä johtaa sitten siihen, ettei Anna kelpaa edes lapsen tekijäksi - mitenpä hän siihen hommaan ryhtyisi, kun Halvast ei häntä huoli.

Luin nuorena tyttönä näitä Kaari Utrion kirjoja, mutta tästä kirjasta minulla ei ollut suurempaa muistikuvaa. Ei muuta kuin ketunkasvoinen ja punatukkainen Anna, jonka osa oli todella kurja. Kuten muissakin Utrion kirjoissa, tämäkin kirja kertaa keskiajan historiaa ja erityisesti sitä, mikä on ollut naisen asema keskiajalla. Tai kuinka kirkko on hallinnut ihmisiä ammoisista ajoista. Kieltämättä koin taas inhoa sitä ajatusta kohtaan, että suurin osa tuon ajan kirkon ihmisistä on ajatellut vain omaa osaansa ja hyvinvointiaan, kansa on ollut pois poljettavaa väkeä.

Mielestäni Karjalan kruunu ei ollut niin hyvä kirja kuin muut kirjat ovat olleet - tähän vaikutti oma fiilis ja lukuisat kirjoitusvirheet-, mutta jos pitää historiasta eikä ole lukenut tätä kirjaa, suosittelen siinä tapauksessa tätä historiallista teosta.

Synopsi: Prueta on aina varoitettu menemästä Tiettömään korpeen, mutta hänelle ei ole koskaan kerrottu syytä miksei korpeen saisi astua. Kunnes eräänä päivänä lintuparvi sieppaa pikkuveli Mackin ja Pruen on pakko lähteä hakemaan veli korvesta - maksoi mitä maksoi. Sysimetsä paljastuu merkilliseksi paikaksi, jossa sattuu ja tapahtuu mitä kummempia asioita. Ja Pruelle paljastuu totuus omasta elämästään.

Nappasin Sysimetsän kirjaston hyllystä, koska halusin ilahduttaa vanhimmaistani pitkien automatkojen ajan. Kirjan lukeminen ei sovi sellaiselle, joka kärsii muutenkin matkapahoinvoinnista, joten siinä mielessä äänikirjat ovatkin loistava vaihtoehto lukutoukalle. Äänikirjoja on onneksi tarjolla monenlaista, mutta Sysimetsä oli hyvä valinta siinä mielessä, että se sopi niin aikuiselle kuin nuorelle kuuntelijalle. Se tarjosi seikkailua hienoin fantastisin elein ja Eero Saarinen oli loistava lukija - olisin voinut kuunnella hänen ääntään tuntikausia. Sysimetsässä on paljon tuttuja elementtejä (esim. hyvä vs. paha, vanhempien tekemä lupaus jne.), mutta siinä oli myös jotain lumoavaa. Juuri sitä, mikä saa lukijan/kuuntelijan koukkuun.

Sysimetsä oli ensimmäinen äänikirja sitten lapsuuden, jolloin satuja kuunneltiin c-kaseteilta. Äänikirjojen valikoima on tosiaan kasvanut - mikä on onni-, mutta en tiedä tulenko tulevaisuudessa kuuntelemaan enempää äänikirjoja. Kirja on kuitenkin kirja ja rakastan sitä, että saan koskea kirjaan. Tuntea kirjan tuoksun ja ennen kaikkea: lukea itse.

Synopsi: Chester's Mill on pieni, päälle päin sympaattiselta vaikuttava amerikkalainen pikkukaupunki Mainen sydämessä. Todellisuudessa pikkukaupungissa tapahtuu paljon pahoja asioita, ja henkisesti ahneet ja sairaat ihmiset pitävät kaupunkia vallassaan. Eräänä kauniina lauantaipäivänä ilmestyy mystinen kupu, joka peittää kaupungin alleen. Sen myötä kaupungin pahuus alkaa saada enemmän otettaan eikä pahuuden lonkeroilta voida välttyä. Viikon sisällä kaupunki on muuttunut täysin eikä mikään ole enää ennallaan. Ja suurin kysymys kuuluu: mikä tai kuka on tehnyt ihmisistä sairaan pelinsä koekaniineja?

Olen seurannut Under the Dome -tv-sarjaa ja sen myötä innostuin lainaamaan kirjastosta tämän massiivisen, 1115 sivuisen tiiliskiven. Hieman tuotti vaikeuksia sängyssä lukeminen, mutta en ainakaan saanut kirjaa nenälleni. Tämän kirjan jälkeen iskikin fiilis, etten halua lukea vähään aikaan yhtä paksuja opuksia. Nyt saa olla lukuvuorossa huomattavasti ohuemmat teokset.

Jos et ole lukenut tätä kirjaa, mutta olet seurannut tv-sarjaa, ja haluat jossain vaiheessa lukea tämän kirjan: älä ajattele että tv-sarja olisi kirjalle uskollinen. Kirjassa ja tv-sarjassa ei ole muuta yhteistä kuin nimet ja väkivaltaisuus. Muuten ne poikkeavat toisistaan melkeinpä täysin. Molemmat ovat yhtä ahdistavia, mutta jotenkin kirjassa se ahdistavuus oli kaksinkertaista: King kuvailee väkivaltaa niin yksityiskohtaisesti, että lukeminen piti välillä keskeyttää. Ketään eikä mitään säästetty, kaikki olivat samalla viivalla.

Kirjassa on hyvin paljon henkilöitä ja tapahtumia, välillä tuntui että kirjaa olisi voinut supistaa huomattavasti sillä loppua kohden olin jo turta tälle kirjalle. Luinkin loput 200 sivua jo malttamattomana, sillä halusin päästä loppuun. Välillä halusin jättää kirjan kesken, mutta niin monen luetun sivun jälkeen lukeminen tuntuisi turhalta. Ja toisaalta, halusin myös tietää miten kirja loppuu. Joka oli tosin minulle pettymys, sillä odotin fanfaarimaista ilotulitusta, apokalyptista lopetusta. Opetusta ihmiskunnan itsekkyydelle, ahneudelle sekä julmuudelle. Mielestäni kirja loppuikin lätsähtäen ja ajattelin "tässäkö kaikki?".

Kirja ei ollut mielestäni niin hyvä kuin odotin, mutta olen iloinen että luin sen. King on osannut jälleen kertomisen taidon ja kieltämättä mietin kirjan jälkeen, miten itse suhtautuisin vastaavanlaisessa tilanteessa. Kirja oli hyvin realistisen tuntuinen ja pelottavakin. Olemmeko me yksin maailmankaikkeudessa?

Synopsi: Anna Svedholm o.s. Lappalainen oli henkilö, joka tunnettiin parhaiten Kellokosken Prinsessana. Hän sairasti skitsofreniaa, jonka vuoksi aloitti vuosikymmeniä kestävän laitoshoidon 1930-luvulla. Anna kävi lävitse monia rankkoja hoitomuotoja, mutta siitä huolimatta hän oli ja pysyi Prinsessana. Prinsessa onkin yksi Kellokosken tunnetuimpia ja rakastetuimpia hahmoja kautta aikojen.

Olen nähnyt Prinsessa -elokuvan (youtube.com), jossa Katja Kukkola teki mielestäni loistavan roolin Kellokosken Prinsessana. Mielessä olikin edelleen elokuva, kun tartuin tähän kirjaan. Ajattelin kirjan olevan saman tyyppinen kuin elokuva, mutta se olikin hyvin erin tyyppinen. Kirja oli lähinnä muistelmatyyppinen teos Prinsessan elämästä ja siinä sivuttiin paljon asioita, jotka eivät olleet kovin oleellisia Prinsessan elämässä. Kirja tarjoaa paitsi otteita Prinsessan elämästä, myös historiaa mielisairaiden hoidosta 1900-luvun alusta melkein tähän päivään.

Olisin lukenut mielelläni enemmän Prinsessan sutkautuksia ja eri ihmisten kokemuksia Prinsessasta, mutta kirjassa niistä oli lähinnä vain pintaraapaisu. Onneksi pidän historiasta ja mielen sairaudet ovat aina olleet yksi asioista, joka on kiehtonut pientä ihmismieltäni. Siinä mielessä Kellokosken Prinsessa oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus. Olisi ollut varmasti mielenkiintoista tavata Prinsessa, mutta onneksi hänestä on kirjoitettu tämä kirja ja ohjattu elokuva.

Synopsi: Iina on nuori tyttö, joka muuttaa opiskeluiden perässä uuteen kaupunkiin. Hän on vuokrannut solusta huoneen. Solusta, joka sijaitsee talossa, jossa on tapahtunut vuosia sitten järkyttävä veriteko. Pian Iina huomaa, että maailmassa on olemassa jotain muutakin kuin mitä järki ymmärtää. Jotain, mikä imaisee Iinan tehokkaasti omaan maailmaansa.

Olen lukenut Vänskältä aiemmin ilmestyneet Saattajan että Mustan kuun, joista ensiksi mainittu on yksi suosikeistani. Ilahduinkin kovasti, kun kuulin että Mia Vänskältä on ilmestynyt jälleen uusi kirja. Olen tykännyt Vänskän tavasta kirjoittaa hiipivää kauhua, joka pitää lukijansa otteessaan ja saa lukijan mielikuvituksen liikkeelle.

Mielestäni Valkoinen aura oli hidas tempoinen ja tapahtumissa tuntui kestävän oma aikansa. Idea käyttää itämaisia uskontoja (chakrat, aurat jne.) oli mielestäni loistava, mutta muuten oli vaikea keskittyä juonen kulkuun. En saanut oikein otetta Iinasta ja henkilönä hän jäi kovin vaisuksi. Toisaalta, kun kirjassa paljastuu eräs tärkeä elementti hänestä, ymmärsin siinä vaiheessa miksi hän on kovin hauras hahmona. Olisin hieman kaivannut samaa syvyyttä tähän kirjaan kuin Saattajaan, nyt jäi niin paljon asioita avoimeksi ja vaille vastausta. Loppu oli tietyllä tapaa karmiva, ja myönnän ajattelevani miten tarina jatkuisi...

Mutta edelleen hatun nosto Mia Vänskälle: ihanaa, että kotimaastamme löytyy myös kauhun taitajia!