Ilmestynyt 1964. Gummerus. (s. 235)

Mukan kirjailijantuotanto alkoi vuonna 1964 teoksella Maa on syntinen laulu, joka oli aistihurmainen, kieleltään verevä, melodinen ja seksuaalisesti lautautunut kertomus pimeästä Pohjolasta, syrjäkylän elinvoimaisista ihmisistä. Mukan luonnonlahjakuus kielen taitajana, eroottisen tunnelman tihentäjänä ja arktisen ympäristön mystikkona erottui selvästi jo tässä hänen esikoisromaanissaan. (sisäkansi)

Tämä teos oli yhden lukupiirin kirja, johon tartuin jo silkasta mielenkiinnosta. Pidin Mukan tavasta kuvata pohjoisen ihmisiä, maisemia sekä "leppoisaa" maalaiselämää. Lisäksi oli mukava lueskella meän kieltä eli Torniojokilaakson murretta, joka tuntuu olevan katoava luonnonvara, sillä harva puhuu enää niin "täydellisesti" meän kieltä. Suurimman osan murresanoista ymmärsin, mutta osan kanssa oli miettimistä, jonka vuoksi lukeminen oli paikoitellen hidasta.

Kirja oli välillä hupaisa ja surullinen. Välillä nousi puna poskille, joko häveliäisyydestä - ihmisten seksuaalinen kanssa käyminen oli todella estotonta -, tai vihasta. Minua ärsytti suunnattomasti ihmisten tekopyhyys, vaikkei ollut itse toista sen kummempi.

Eniten hämmästyin kuultuani Mukan ollessa vasta 19-vuotias teosta kirjoittaessaan, sillä kuvittelin kirjailijan olevan huomattavasti vanhempi. Ehkäpä hän on kirjoittanut omasta elämästään ja pienen kylänsä tapahtumista?

Tästä kirjasta innostuneena, tarkoitukseni on vielä lukea koko Mukan tuotanto.