Ilmestynyt 2006. Suomentanut Antti Tuuri seuraavista saagoista: Hrafnkels saga Freysgoda, Víga-Glúms saga, Gisls Tháttr Illugasonar ja Gunnlaugs saga Ormstungu. Otava. (s. 240)

Kokoelman neljä lyhytsaagaa sijoittuvat eri puolille Islantia kristinuskon saapumisen molemmin puolin - Hrafnkellin saagassa palvotaan vielä Freyriä ja muita jumalia, kun Kertomuksessa Gísl Illuginpojasta papit ja piispat jo juonivat Norjan kuninkaanhovissa. Yhteistä saagoille ovat hurjaluontoiset miehet, jotka rikastuvat ja köyhtyvät, joutuvat maanpakoon ja väijytyksiin, solmivat veljesliittoja ja kostavat sukulaistensa kärsimiä vääryyksiä.

Saagat kirjoitettiin muistiin 1300-luvun puoliväliin mennessä, joten niissä on arvokasta tietoa muinaisesta islantilaisesta yhteiskunnasta, mutta realistisessa kerronnassaan ne ovat hyvin moderneja teoksia. Niukkasanainen ja moralisoimaton, lähes kronikoiva kertoja näyttää myös henkilöidensä sisäiseen maailmaan: Tappaja-Glúmrin saagan päähenkilö, naurava tappaja, on psykologisesti taidokas hahmo, ja Gunnlaugr Käärmeenkielen saagassa rakkaus Helga Kauniiseen ajaa kaksi runoilevaa merenkävijää kaksintaisteluun ja kuolemaan. (sisäkansi)

Olen aina pitänyt saagoista ja tämä tuntui suoranaiselta löydöltä kirjaston hyllystä. Kirjan saagat olivat todella mielenkiintoisia ja pystyin jopa kuvittelemaan, kuinka menneiden aikojen islantilainen kertoja istuu kanssani samassa huoneessa ja kertoo omalla tavallaan tapahtumista. Tämän kirjan myötä, kiinnostuin islannin kielen opiskelusta ja ehkäpä jonain päivänä suuntaan tuolle mystiselle saarelle.

Kirjan kerronnasta, islantilaisista nimistä ja sanoista johtuen, tämän kirjan lukeminen oli välillä todella hidasta. Lisäksi tuntui etten voinut oikein sisäistää kirjaa, koska ympärilläni oli jatkuvasti häiriötekijöitä. Suosittelen tämän lukemista ehdottomassa hiljaisuudessa.