Alkuperäinen teos The Historian, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2006, suomentaja Arto Schroderus. WSOY. (s. 596)

Eletään vuotta 1972. Kuusitoistavuotias tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmeen kuvalla koristellun salaperäisen kirjan. Pian hän saa luettavakseen kirjeitä, joissa pahoitellaan lukijan kohtaloa: hän on astunut syvälle pimeyden ja pahuuden vaikutuspiiriin.

Kirjeet ja diplomaattina toimivan isän salaileva käyttäytyminen herättävät tytössä pelkoa ja hämmennystä. Vihdoin isä suostuu kertomaan professori Rossista, joka katosi tutkiessaan merkillistä historiallista arvoitusta. Hän paljastaa seuranneensa Rossin jalanjälkiä eri puolilla Eurooppaa yhdessä professorin tyttären Helenin kanssa. Pahuuden lähde kutsui heitä selittämättömällä tavalla puoleensa, ja samalla kasvoi halu tietää siitä enemmän.

Vähitellen, mutta vääjäämättä tyttö saa kuulla Rossin, isänsä ja Helenin jäljittäneen ihmisvereen ja pimeyteen viehtynyttä hahmoa, joka on kauan sitten jättänyt taakseen elämän ja kuoleman rajan. Ensimmäisen kerran hänestä kirjoitettiin 1400-luvulla Draculana, lohikäärmeen poikana. Missä on hänen viimeinen hautasijansa? Miksi mysteeri on houkutellut puoleensa yhä uusia tutkijoita, jotka samalla asettavat henkesä suureen vaaraan? Vastaukset vaativat pahuuden kohtaamista silmästä silmään...

Historiantutkija on Elizabeth Kostovan loistavasti menestynyt esikoisteos, joka herättää myyttisen tarinan eloon jännittävällä ja kirjallisesti ansiokkaalla tavalla. Kostova onnistuu tekemään Draculasta oman aikamme tulkinnan, joka tuo romaaniin vahvasti todellisen tunnelman (takakansi).

Olin kuullut paljon kehuja tästä kirjasta ja niinpä päätin sen itsekin lukea. Pidin kirjan historiallisista kuvauksista ja siitä, miten historiallisesti merkittävää hahmoa, Vlad Draculaa on kuvattu. Kirjassa oli useita mainintoja Bram Stokerin Draculasta, mikä toi omaa lisä maustettaan kirjan juoneen.

Valitettavasti kirja oli mielestäni liian pitkä. Jos sitä olisi lyhennetty vaikkapa parilla sadalla sivulla, juoni olisi toiminut paljon paremmin. Oli erittäin pitkästyttävää lukea matkustelusta eri puolilla Eurooppaa, ennen kuin tarina pääsi edes alkuun. Kirja ei myöskään yllättänyt yhtään ja juoni oli ennalta-arvattava. Välillä tuntui, että kirjoittaja oli ottanut vaikutteita parista Dracula-aiheisesta elokuvasta, sillä kirjan juoni oli melkolailla tuttua. Valitettavasti itse kirja oli minulle pettymys.