Alkuperäinen teos Les Riviès pourpres, ilmestynyt 1998. Suomennettu 2001 (ensimmäinen painos v. 1999), suomentanut Ville Keynäs. WSOY. (s. 338)

Pierre on kovaotteinen pariisilainen rikoskomisario. Karim taas nuori poliisi, joka on oppinut ammatistaan vähintään yhtä paljon rikollisjengissä kuin myöhemmin poliisikoulussa.

Pierre komennetaan Alppien juurella sijaitsevaan yliopistokaupunkiin. Jäätikön läheltä on löytynyt silvottu ruumis, ja raaka surma tuntuu viittaavan mielipuoleen tappajaan. Samaan aikaan Karim selvittää lapsen haudan häpäisyä. Rikokset tuntuvat ensin erillisiltä, mutta tutkimusten edetessä Pierre ja Karim yhdistävä voimansa. Lakia ja oikeaoppisia työtapoja ei kovinkaan kirjaimellisesti noiudateta, kun kaksikko suunnistaa tappajan jäljille - tappajan, jolle yksi verityö ei riitä. (takakansi)

Purppuravirrat on todella vauhdikas ja raaka dekkari, jota en suosittele heikkovatsaisille. Kirjailija on kuvannut hyvin yksityiskohtaisesti raakoja murhia, jotka todellakin saivat vasta syödyn päivällisen kiertämään mahassa. Huolimatta vatsassa kiertävästä päivällisestä, viihdyin mainiosti kirjan parissa. Kirjan päähenkilöt ovat rosoisuudestaan huolimatta hyvin mielenkiintoisia ja maisemien kuvaukset saivat matkakuumeen nousemaan. Vaikka aavistin jo alussa murhaajan, se ei ollut se syy, miksi halusin lukea eteen päin. Vaan se, miksi kaikki oli tapahtunut.

Lakia ja oikeaoppisia työtapoja ei tosiaankaan noudatettu kovinkaan kirjaimellisesti ja se kieltämättä häiritsi. Harvoin luokittelen kirjat ns. naisten ja miesten kirjoiksi, mutta tämä oli enemmän jälkimmäistä lajia: järeitä aseita ja kuulusteltavia ei kohdeltu mitenkään silkkihansikkain, vaan useimmiten poliisit olivat hyvinkin hyökkääviä. Lisäksi kirjan loppu oli pettymys, sillä odotin siitä paljon näyttävämpää. Mikä on harmi, sillä muuten Purppuravirroista olisi tullut yksi suosikkilistani lukukokemuksista.