Alkuperäinen teos Må döden sova, ilmestynyt 2002. Suomennettu 2004, suomentanut Jaana Nikula. Gummerus. (s. 349)

Rikostutkija Maria Wern hälytetään koeputkihedelmöityksiin erikoistuneelle yksityiselle klinikalle, jossa muuan nainen on juuri kuollut. Maria huomaa, että klinikka on täynnä sairaalloisesti pakkomielteidensä vallassa rimpuilevia ihmisiä. Tutkimuksia ei helpota lainkaan, että samaan aikaan omalla miehellä ja työtovereilla tuntuu olevan omat omituiset päähänpinttymänsä.

Anna Jansson luo kolmannessa kirjassaan kammottavan uhkakuvan geeniteknologian mahdollistamista ihmiskokeiluista. Loputon uni on kertomus lapsenkaipuusta ja siitä mitä voi tapahtua, kun ihmiselämällä leikitellään. (takakansi)

Loputon uni on hyvin viihdyttävä dekkari, jonka parissa vierähtää tovi jos toinenkin. Kirjan aiheet ovat nykypäivää, jotka herättävät hyvin paljon keskustelua: geeniteknologia, ihmisen kloonaus, abortti, lapsettomuus. Kirjaa lukiessa huomasin, että Anna Jansson on tuonut esille myös omia mielipiteitään ja en voinut olla miettimättä, onko hänellä omakohtaisia kokemuksia.

Hyvistä aiheista ja mielenkiintoisesta juonesta huolimatta Loputon uni ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Juoni oli paikoitellen sekavaa ja se hyppi aiheesta toiseen. Päähenkilön eli Maria Wernin rauhallisuus ja passiivisuus lähinnä ärsyttivät: mies ei välillä välittänyt huolehtia lapsista ja lapset olivat välillä melko heitteillä. Itse olisin varmaan ärähtänyt miehelle pahasti, jos toinen lapsista tulee tukka kynittynä, kun toinen lapsista on mustasukkaisuuksissaan päättänyt leikkiä kampaajaa. Loputon uni tuntuikin välillä vaisuhkolta ja osa asioista jäi melko pinnallisiksi.