Ilmestynyt 2008. Sammakko. (s. 80)

Valtakunnan pippurisin pihaeläin on täällä taas! Räväköiden lyhyiden strippien ohella Kiroileva siili seikkailee nyt myös pidemmissä tarinoissa, jotka kertovat mm. piikikkäästä rakkaudesta ja kaupunkilaisesta oravanpyörästä. Helsinkiläisen, Jalasjärveltä kotoisin olevan Milla Paloniemen (s. 1983) ensimmäinen Kiroileva siili -albumi kipusi useaan otteeseen Suomen myydyimpien kirjojen listalle vuonna 2007. Paloniemeltä on ilmestynyt Sammakon kustantamana myös suloinen kissa ja koira -sarjakuva-albumi: Tassutellen. (takakansi)

Suorasukainen ja välitön Kiroileva siili oli piristys päivään - vaikka aluksi kesti aikansa tottua siiliherran kielenkäyttöön. Milla Paloniemi onkin onnistunut loistavasti kiteyttämään strippeihinsä sen, millaisia me suomalaiset olemme.

Jopa auton alle mahdollisen jäämisen voi kuitata seuraavanlaisesti:
"MUORII! Auto meinas ajaa mun päälle!"
--
"KYLLÄPÄ SOOT PASKAANEN!!"