Alkuperäinen teos ROSEMARY'S BABY, ilmestynyt 1967. Suomennettu 1999 (3. painos), suomentanut Kaija Kauppi. Gummerus. (s. 237)

Rosemary Woodhouse on onnellinen nuori vaimo, joka rakentaa perheelleen pesää vanhaan ja arvostettuun asuintaloon Manhattaniin. Pikku hiljaa Rosemary alkaa havaita omituisia piirteitä naapureissaan. Kun Rosemary suureksi riemukseen saa tietää olevansa raskaana, alkavat naapurit huolehtia tulevasta lapsesta aivan kuin omistaisivat sen. Ja hänen näyttelijäaviomiehensä tuntuu olevan juonessa täysin mukana. Rosemaryn elämä muuttuu painajaiseksi jota pahan voimat asuttavat. (takakansi)

Rosemaryn painajainen on ollut siitä lähtien lukulistallani, kun näin kirjasta tehdyn elokuvan ensimmäisen kerran eli 13 vuotta sitten. Silloin elokuvasta tuli yksi suosikkielokuvistani ja kirjasta tuli nyt yksi suosikkikirjoistani.

Kirjan juoni etenee hitaasti, mutta varmasti kohti tuntematonta kauhua. Yleensä kirjan verkkainen juoni ärsyttää, mutta nautin kirjan tunnelmasta valtavasti. Kirjassa vilisee valtavasti kauhukliseitä ja kirjan päähenkilö on ärsyttävän - mutta silti ihastuttavan - naiivi. Kirjassa on kuitenkin se jokin, mikä saa pidettyä lukijan mielenkiinnon yllä ensimmäisestä sivusta viimeiseen sivuun saakka.

Kirja on kirjoitettu 60-luvulla ja sen huomaa kirjoitustyylistä. Asiat ovat muuttuneet melkolailla noista ajoista, mutta eipä se loppujen lopuksi häirinnyt yhtään. Yhteen asiaan olisin kaivannut parannusta: kirjoitusvirheiden korjaamiseen. Kirjasta oli otettu jo kolmas painos, mutta miksi ihmeessä kirjoitusvirheisiin ei oltu edelleenkään kiinnitetty huomiota?