Ilmestynyt 2007. Atena. (s. 231)

PAREMPI ONKIN, ETTEI HÄN KOSKAAN TIETÄÄ ASIOIDEN OIKEAA LAITAA, SILLÄ SUURI OLISI HÄNEN PETTYMYKSENSÄ JA KIUKKUNSA, JOS HÄN TIETÄISI KUINKA VÄHÄSTÄ KAIKKI JÄÄ KIINNI.

Huhtikuussa 1799 Varpeen kestikievariin saapuu tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbin rekisaattue. Jo seuraavan päivän iltana matka saa yllättävän käänteen, kun kyläläisten ylenkatsoma Valpuri anastaa Giuseppen saappaankorkoon kätketyn aarteen.

Rujon naisen, italialaisen naistennaurattajan ja suurenmoisen helmen polut risteävät hykerryttävällä tavalla. Valpuri vetää Giuseppea vastustamattomasti puoleensa, kun taas turhamainen Giuseppe onnistuu aiheuttamaan korvaamatonta vahinkoa lähes kaikessa mihin ryhtyy. Kuin huomaamatta huikentelevainen helmi ohjailee kummankin kohtaloita.

Valpurin helmi kertoo viekkaudesta, hyväksynnästä ja mykästä rakkaudesta. Onni on suhteellista: ahneus, kateus ja toisaalta halu tulla ymmärretyksi johtavat odottamattomiin tekoihin. Kun intohimojensa pauloihin jääneet ihmiset vihdoin ymmärtävät päästää irti, helmi hohtaa kirkkaana, kuin noiduttuna. (takakansi)

Olen muutama vuosi sitten lukenut Outi Hukin esikoisteoksen, Rubiinikengät, ja odotin tältä kirjalta edellisen perusteella hyvää lukukokemusta. Valitettavasti en jaksanut oikein keskittyä Valpurin helmeen ja lukeminen oli välillä todella pitkä veteistä. Onneksi sivuja ei ollut kovin montaa ja kirjan sai luettua suhteellisen nopeasti.

Pidin kirjan kieliasusta, mutta henkilöihin olisin kaivannut jonkinlaista särmää. En tiedä, olenko lukenut liikaa historiallisia kirjoja, mutta mielestäni Valpurin helmi ei tarjonnut muuta kuin onnettoman rakkaustarinan.