Ilmestynyt 2007. Otava. (s 159)

Miten elokuvaneitsyys menetetään? Mistä johtuu suoran lähetyksen lumo? Miksi olisi hirvittävä ajatuskin törmätä Woody Alleniin New Yorkin kadulla? Mitä tapahtuisi, jos kuulisi jälleen sen pianonlirautuksen, joka Walt Disneyn long play -levyissä kehotti kääntämään sivua?

Katja Kallio kirjoittaa elämänsä elokuvista Allenista Almodóvarin ja Sound of Musicista Sopranosiin. Samalla hän tallentaa vastaansanomattoman vinoja totuuksia elämästä ja ihmissuhteista - myös valkokankaan ulkopuolella. (sisäkansi)

Otin tämän kirjan sen kummempia ajattelematta kirjahyllystäni, ajattelin sen olevan romanttista hömppää, jota kaipasin pitkästä aikaa lukuisten fantasiakirjojen jälkeen. Kirja olikin yllättäen Katja Kallion ajatuksia näkemistään elokuvista, sarjoista ja niissä olevista musiikeista. Pidin kirjasta ja leffafriikkinä oli ihanaa lukea samankaltaisia ajatuksia samoista elokuvista. Aloin kypsyttelemään ajatusta, että aloittaisin jossain vaiheessa katsomaan Sopranos -tv-sarjan alusta asti, sillä sarja ei ole koskaan kiinnostanut minua ja pikemminkin olen aina ihmetellyt sarjan suosiota - en enää oikein syty mafia-tyylisiin sarjoihin ja elokuviin. Kallion kuvaukset sarjasta saivat kuitenkin mielenkiintoni heräämään ja pitää joskus syventyä siihen tarkemmin.

Ihastuttava kirja ja suosittelen ehdottomasti, jos pidät elokuvista.