Ilmestynyt 2011. Kirjan koskettavat kuvat on taiteillut Jani Tujunen. Nordbooks. (s. 192)

Rankka kaksosraskaus on vihdoin loppumetreillä, ja nelihenkinen perhe saa pian kaksi uutta perheenjäsentä, kaksi prinsessaa. Synnytys sujuu hyvin, kunnes syntymän jälkeen toisella vauvalla todetaan suulakihalkio. Ensimmäisenä yönä hänen hengityksensä romahtaa, ja hän joutuu neonataaliteholle.
  Siitä alkaa sairaalaelämä, johon kuuluu kuolemanpelkoa, surua, lukuisia leikkauksia, siirtoja kotikaupungin keskussairaalasta satojen kilometrien päähän Helsingin Lastenklinikalle, monia eri diagnooseja ja loputtomia takapakkeja. Sairaalaelämää kestää kaikkiaan vuoden ja kaksi kuukautta. Se on pitkä aika pienen vauvan ja koko perheen elämässä. Sinä aikana äiti menettää vauvansa sairaalalle.
  Viimein sairaalasta muuttaa kotiin täysin vieras 14 kk:n ikäinen tyttö. Löytääkö äiti häneen vielä tunnesiteen? Entä miten on käynyt kaksosten välisen yhteyden? Voiko pitkän sairaalaelämän jälkeen alkaa elää normaalia elämää?
(takakansi)

Sain vinkkauksen tästä kirjasta Leijonaemojen fb-ryhmästä ja koska minulla on erityislapsi, halusin tämän lukea jo pelkästään vertaistuen vuoksi. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa myös tavallisten lasten äideille, erilaisiin terveydenhuollon oppilaitoksiin sekä päättäjille. Kyllä minä sinua rakastan kertoo tavallisesta perheestä, josta tulee erityinen perhe lapsen syntymän myötä. Heidän tarinansa on todellakin lukemisen arvoinen.

Koin todella vahvoja tunteita tätä kirjaa lukiessani ja en voinut olla välillä vuodattamatta kyyneleitä. Perheen äidin tunteet olivat niin paljon samanlaisia kuin omatkin tunteet. Hän kirjoitti hienolla ja koskettavalla tavalla ajatukset paperille, ja samaistuin hänen ajatuksiin ja tunteisiin. Kun kuulee oman lapsen sairastuneen vakavaan sairauteen, toipumisprosessi kestää vuosia ja toipuminen ei ole sittenkään varmaa. Jatkuva kuoleman pelko on tuttua, ajatukset omasta huonosta äitiydestä. Miten jaksaa arjessa? Miten huomioida muu perhe? Riitänkö? Sitä ei kuormita pelkästään lapsen sairastuminen, vaan sitä kuormittaa myös muu perhe ja perheen jaksaminen. Oma jaksaminen. Jatkuva byrokratian kanssa taisteleminen vie voimia: se on jokaisella edessä, jonka perheenjäsen sairastuu vakavasti. Valitettavasti yleinen luulo tuntuu olevan se, että kaikki tulee kuin Manulle illallinen. Raha pyörittää edelleen maailmaa, sekä tietämättömät ihmiset, jotka työntävät mieluusti pään pensaaseen. Kyllä minä sinua rakastan avaa silmät ja pistää ajattelemaan asioita uudestaan.

 

Tietämättömyys on pahinta. Ei ole pelottavampaa lausetta, jonka lääkäriltä voi kuulla kuin "en tiedä, mikä teidän lastanne vaivaa." Pelkäät pahinta, toivot parasta, mutta elät jatkuvassa epätietoisuudessa." (s. 42)


Maailma pyörii paikallaan

Kun itse olet kriisin keskellä, on vaikea ymmärtää, että muu
maailma pyörii silti entiseen malliin. Ystävillä on edelleen
työstressiä, naapuri ulkoiluttaa koiraansa ihan niin kuin ennenkin,
ja kaupan kassa hymyilee samaan tapaan kuin viime
viikolla. Tuntuu, kuin katselisit muiden ihmisten elämää täysin ulkopuolisen silmin. Toisaalta haluaisit taas hypätä siihen normaaliin arkiseen elämään mukaan, voi miten sitä kaipaatkaan!
Mutta toisaalta väkinäiset keskustelut tuttavan kanssa
kassajonossa vievät kaiken energiasi.
  Haluaisit paeta muuta maailmaa peiton alle piiloon, sillä sinun maailmasi on muuttunut lopullisesti, eikä paluuta menneeseen ole.
  Itsestäänselvyyksiä ei enää ole, eikä mikään ole enää tavallista
tai normaalia. Kaikessa on aikataulunsa, eikä huolettomuutta ole enää olemassakaan.
(s. 91)