Ilmestynyt 2010. Otava. (s. 333)

On kevät, Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen vaimon ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn.

Tyttärentytär Anna kuvittelee mieluummin toisten tarinoita kuin kertoo omaansa. Hänelle mummo kertoo Eevasta, josta on vaiettu vuosikaudet.

Lastenhoitajaksi palkatun nuoren naisen ääni vie toiseen todellisuuteen, 60-luvun alkuun, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.

Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on lohdullista. (sisäkansi)

Riikka Pulkkisen kirjat olivat aina tulleet kirjastossa vastaan, mutta en ollut koskaan saanut niitä lainattua. Olin pyöritellyt Totta -kirjaa käsissäni ennenkin, mutta jostain kumman syystä se ei ollut houkutellut minua lukemaan. Nyt kun olin edennyt aakkoshaasteessani T-kirjaimeen asti, päätin sen vihdoin ja viimein lainata. Onneksi, sillä kirja olikin enemmän kuin olin olettanut. Kunhan aakkoshaaste on vihdoin ja viimein ohitse, aion ehdottomasti lainata muutkin Pulkkisen kirjoittamat kirjat.

Totta imaisi minut heti alusta mukaansa ja olin koukuttunut. Pidin kirjan naishahmoista, erityisesti Annaan minulle muodostui vahva suhde: minulla on myös tapana luoda samaan tapaan vieraista ihmisistä tarinoita ja antaa heille toisenlainen elämä omassa mielikuvituksessani. Jossain vaiheessa tarinasta tulee hieman sekavahko ja Pulkkisen kerrontatyylistä tulee erilainen. Huomasin että ajattelin välillä ihan omiani ja tarinaan piti keskittymällä keskittyä. Mielestäni Eevan tarina on heikko eikä hän henkilönä tehnyt minuun suurta vaikutusta. Onneksi kirja siirtyi välillä nykyaikaan, mielestäni kirjan tarina toimi parhaiten niin. Totta -kirjassa on kuitenkin se jokin, joka jäi mieleen sillä erityisellä tavalla ja toisaalta en voinut olla pitämättä siitä.