Ilmestynyt 2012. Nordbooks. (s. 199)

Jenni oli perinyt tädiltään talon, mutta saadakseen sen täysin omakseen hänen tuli täyttää muutamia oudoilta tuntuvia ehtoja.

Talossa oli kaksi ovea, joita ei saanut avata. Mutta sitä eivät tienneet ystävät, jotka poikkesivat kylään.

Yhtäkkiä he huomasivat olevansa talon vankeja ympärillään vihamielisiä varjoja, kuiskauksia ja kahahduksia.

"Ulkona oli rauhallista, mutta tumma, sumu alkoi painaa talon kattoa ja etsi nuoleskellen tietään sisäpuolelle. Hilja katsoi sitä kauhuissaan. Asser seisoi käsi hänen käsivarrellaan: he olivat kuluttaneet voimansa manatessaan kuolleita ulos talosta. Kyyneleet valuivat Hiljan ryppyisille poskille.
-Miten me saamme elävät pois? Miten?" (takakansi)

Kielletyt huoneet alkaa mielestäni hyvin lupaavasti. Hitaasti, mutta varmasti. Kunnes kirjassa alkaa tapahtua liian paljon ja liian nopeasti. Mielestäni kirja olisi ollut vaikuttavampi, jos se olisi ollut pidempi ja lukijalle olisi jäänyt aikaa sulatella lukemaansa. Juonessa oli ideaa ja se olisi ollut pidempänä versiona virkistävä lukukokemus, mutta tälläisenään kirjan jälkeen jäi tyhjä olo: kirjan juonta työstämällä siitä olisi voinut saada aikaiseksi vaikka mitä! Olisin mielelläni myös jatkanut kirjaa lopusta, mutta kirjan loppu jäi lukijan arvuuttelemaksi - valitettavasti tänään oli sellainen päivä, että en jaksanut miettiä mahdollista loppua.

Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea oman kotikaupunkini kirjailijan tuotantoa, muistaakseni Eija Jansson on toinen kemiläinen kirjailija jonka kirjoja olen lukenut. Onhan se aina mieltä piristävää lukea kirjoista, joissa on kuvattu itselle tuttua ympäristöä - tuntuu kuin olisin itsekin seikkaillut Simojokivarren tutuissa metsissä.