sarvip%C3%A4inen-normal.jpg

Alkuperäinen teos Ängel med dolda horn, ilmestynyt 1985. Suomennettu 1996, suomentanut Marja Mahlamäki. Oy Kirjaviihde - Boknöje AB. (s. 254)

Jo lapsena Tula Backe huomasi olevansa erilainen kuin muut. Hän ei käyttänyt lahjojaan pelkästään hyvän palvelukseen, ja osoittautui jo siten erääksi Jääkansan leimaantuneista.

Mutta suunnattoman paljon hänen omaansa voimakkaampi paha mahti punoi pirullisia suunnitelmiaan. Tengel paha oli valinnut Tulan ihmiseksi, joka herättäisi hänet pitkästä horroksestaan... (takakansi)

Edellisestä Jääkansan kirjasta oli ehtinyt vierähtää jo yli vuosi ja kieltämättä hieman kaipasin sitä, että saan jatkaa tarinan parissa. Minulla ei ollut tästä kirjasta yhtään muistikuvaa, vaikka kuinka yritin pinnistellä! En tosin yhtään ihmettele, sillä koin tämän kirjan lukemisen vaivalloiseksi ja puuduttavaksi. Huolimatta eroottisista kohtauksista ja Tulan vaikeista kokemuksista. Mielestäni tämä kirja ei ollut läheskään niin hyvä kuin Jääkansan tarinan edelliset osat, ehkä jopa yksi huonoimmista?

Tässä kirjassa vilisi vilisemällä kirjoitusvirheitä ja olipa taas yksi sana, jota ei tunnettu 1800-luvulla: pedofiili. Tein pientä tutkimustyötä internetin ihmeellisessä maailmassa ja kyseinen sana on ilmestynyt puhekieleen vasta 1990-luvulla. En halua olla pilkunviilaaja, mutta itse koen ainakin tärkeäksi käyttää sellaisia sanoja, jotka ovat olleet tutumpia sillä aikakaudella jonne kirja on sijoitettu.