Alkuperäinen teos Hantering av odöda, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2010. (s. 400)

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiehet yrittävät selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä, ja viranomaiset ryhtyvät yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi. Vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat. (takakansi)

Mietin kauan, mitä haluaisin kertoa tästä kirjasta. Tämä kirja herätti niin monelaisia tunteita ja ajatuksia, ja punaisesta langasta on hieman vaikea saada kiinni. Ensimmäinen tunne, mikä tästä kirjasta herää, on suru. Kirjan tapahtumat ovat kauhistuttavia, mutta minulle tuli lähinnä surullinen tunne siitä, mitä kirjan henkiinheränneet kuvastavat ihmisistä: pelkoa, vihaa ja murhanhimoa. Kuinka nämä tahdottomat nuket heijastavat takaisin sen inhon, mitä muut, elävät, tuntevat paitsi kuolleita myös eläviä kohtaan. Kuinka kuolleita käsitellään ei ollut mielestäni yhtä hyvä kirja kuin Ystävät hämärän jälkeen, mutta tästä kirjasta löytyi samalla tavalla ajateltavaa kuin jälkimmäisestä: kumpi onkaan peto, ihminen vai kirjan hirviöt, epäkuolleet?

Mielestäni oli mielenkiintoista sijoittaa kirjan tapahtumat niinkin tuiki tavalliseen paikkaan kuin Tukholma. Aluksi oli hieman vaikeaa ajatella, että kaikki tapahtuu naapurissa eli Ruotsissa, mutta tähän ajatukseen tottui melko nopeasti. Kirjan päähenkilöt olivat mielenkiintoisia, vaikka osasta tuntui puuttuvan se jokin. Olisin kaivannut myös toisenlaista loppua, nyt kirja tuntui jäävän kesken, mikä hieman ärsytti minua.